Mihin lomamatkalle

Viime päivinä kun on kulkenut harmaassa ja synkässä Suomen ilmastossa, on tullut väkisinkin mieleen matka johonkin kauas ja lämpimään. Matkailu on nykyisin melko halpaa joten aloin tutkimaan hieman vaihtoehtoja. Yksi vaihtoehdoista on Bali. Balilla olisi ainakin lämmintä ja halpaa. Myös Mauritius ja Kuuba ovat olleet mielessä, mutta niissä ei ole aivan yhtä edullista. Uusi-seelanti ja Peru ovat pitkään olleet haaveissa, mutta sinne asti ei näin lyhyeksi ajaksi viitsi lähteä.

Matkailu on muuttunut myös siinä mielessä, että kun ennen kaupunkiloma tarkoitti viikonloppua Pariisissa, voi se nyt olla vaikkapa matka Pekingiin. Lennot ovat halventuneet ja Suomesta on paljon suoria yhteyksiä maailmalle. Varsinkin Peking ja muut Aasian kaupungit ovat Finnairin ansiosta tulleet paljon lähemmäksi.

Yksi parhaista puolista matkailussa on suunnittelu. Jo nyt kun on käynyt eri matkakohteita läpi, on mieli taas aurinkoisempi! :)

No, ennenkuin varaan matkan pitää ehkä odotella tuoko Joulupukki jotain matkaajalle mieleistä.

Tulostimia ja mustetta

Toimistoon oli tarpeen hankkia uusi monitoimilaite, ja mietin vaihtoehtoja Canonin, Epsonin ja Xeroxin välillä. Lopulta päädyin Xerox Phaser -tulostimeen koska olin kuullut sitä kehuttavan. Mustepatruuna löytyi netistä ja samoin tulostimesta sain tietoa Office Innovations -yritykseltä.